Olemme niin iloisia uutisista: Hugolla on selkä terve, ja saimme Kennelliitolta tietoa että kyynärät ovat 0/0 ja lonkat B/B. :-) Ihanaa!
Hugolla oli viime vuonna ollut lihaskipuja ja myös kipu selässä, minkä takia kävimme hieronnassa ja akupunktiossa. Ja päätettiin kuvata selkää varmuuden vuoksi. Vuoden alussa kuvattiin selkä ja samalla otettiin viralliset kyynär- ja lonkkakuvat. Olen niin iloinen että sillä on niin hyvät lonkat ja kyynärät., eikä selässä ole mitään. :-)
On kulunut vähän aikaa siitä kun viimeksi kirjoitin tässä. Talvi tuli ja meni, ja kohta krokukset nousevat lumen alta. Innolla odotan että Pk-tottis alkaa ja pääsemme taas harjoittelemaan, nyt kun lumi on melkein kokonaan sulanut koulutuskentältä. Kurssi alkaa ti 24.4. Koulutuskentän vastapäätä on koirapuisto, siksi se on haastellinen paikka pitää koulutusta - arvaako kuinka hyvin murrosikäinen urosholsku jaksaa keskittyä kun koirapuistossa on koiria juoksemassa ja leikkimässä. Aion käydä joskus eri päivinä kentällä kun ei ole kursseja ja harjoitella kontaktiharjoituksia ja muuta, niin asia alkaa taas sujua hyvin. Oleme talvella harjoitelleet kotona, mutta pitää usein harjoitella paikoissa missä on häiriöitä. Tilasin myös treeniliivin Hollanninpaimenkoirat ry:n kautta, toivottavasti saan sen pian, sillä isot taskut helpottaisivat vähän treenejä kun niihin voisin piilottaa leluja ja herkkuja.
Hugo on nyt puolitoista vuotias, ja alkaa aikuistua - ainakin fyysisesti (päästään se on vielä pikku penska). Se on täynnä testosteronia ja sen takia sen käyttäytyminen on yhtäkkiä vähän muuttunut. Aikaisemmin se tykkäsi kaikista koirista, mutta nyt ei taida hyväksyä vieraita uroksia. Se kiinnostuu niistä ja haluaisi päästää lähelle, mutta samalla se murisee leijonan äänellä. Pitää nähdä meneekö tämän iän myötä ohi tai tuleeko Hugosta semmoinen holsku joka ei sietä muita uroksia. Hugo nyt ei enää tuoksu pennulle, vaan aikuiselle koiralle (saattaa olla että tuon ikäisellä koiralla testosteronitaso on vielä suurempi kuin aikuisilla, sillä hormonilla on merkittävä rooli kehon muutoksissa murrosiällä), ja muut urokset myös huomaavat sen.
Nyt sukupuolivietti on niin voimakas, että se on hyvin kiinnostunut nartuista, seuraa niiden jälkiä kadulla, ja jos löytää kiimaisen nartun hajuja se vetää hirveästi hihnassa, se vain haluaa jäljestää ja etsiä sitä. Olen jo päättänyt että en hyväksy hihnasta vetämistä, joten jos hihna kiristyy pysäydän heti enkä liiku senttiäkään. Tämä toimii hyvin Hugon kanssa, ja se oppi menemään itsestään sivulle kun pysäydän. Mutta kun se seuraa narttujen hajuja (tai jäniksiä), se välillä yrittää vetää kaikilla voimillaan, tai se kääntyy taaksepäin katsomaan minua ja itkee, joskus jopa kiljuu, kun niin paljon haluaa mennä. Koirien ja ihmisten murrosiässä on tämä yhteistä: kärsimättömyys. Ja korvat menevät välillä.
Saalisvietti on myös noussut hyvin korkealle, ja poika on hyvin kiinnostunut jäniksistä ja oravista. Korkea saalisvietti on hyvä ominaisuus koulutuksissa. Mutta se myös tarkoittaa että jos se ei olisi hihnassa se voisi häipyä jonkun jäniksen perään. Haluaisin mennä sen kanssa metsään joskus harrastamaan hakua, jos löytyy sopiva tilaisuus, mutta samalla pelkään, entä jos? Se on tähän asti aina tullut nätisti heti takaisin käskystä, mutta emme koskaan nähneet jänistä livenä ilman että Hugo olisi hihnasta kiinni. Ja kun se näkee jäniksen se nousee seisomaan takajaloillaan ja vetää hihnassa täysin.
Usein ajattelen, kuinka ihanaa että juuri Hugo tuli meille. Se on upea koira. Se on niin älykäs, fiksu ja tottelevainen. Se oppii niin paljon, ymmärtää niin paljon sanoja, ja se tykkää koulutuksista. Se on hyvin yhteistyökykyinen ja haluinen. Koiran hoitokin on niin helppo, kun se antaa leikata kynsiä rauhallisesti, antaa tyhjentää anaalirauhaset, antaa harjata karvoja, pestää hampaita, kaikki ilman vastarinta. Se on niin tottelevainen, että voi että! Hugo on ihana koira, ihana kaveri. Se on aina mukana, iloisena ja valmiina tekemään mitä vaan. Ja sillä on aina iloinen hymy suussa. Jos sillä on suu kiinni, ja katsomme sitä ja hymyilemme, heti se avaa suun ja hymyilee takaisin. Meidän hymypoika. :-)
tiistai, 17. huhtikuuta 2012
sunnuntai, 11. joulukuuta 2011
Kuulumisia
En ole kirjoittanut vähään aikaan, koska aloitin työt uudessa työpaikassa ja on ollut kiireistä. Suurin osa vapaa-ajastani menee Hugon kanssa treenaamisessa, leikkimisessä ja hoitamisessa.
Olemme tokoilleet vähän melkein joka päivä. Hugo on hyvin innostunut siitä, se on sille niin mielekäs puuha ja se iloitsee suuresti kun sanon sille "koulutetaan vähän koiraa?" ja treenataan. Yleensä sanotaan ettei toko ole koirien mielestä niin kiinnostavaa, mutta Hugo rakastaa sitä. Hugolta löytyy toimintakykyä ja innostusta mihin vaan, se on aina valmis työskentelemään. Kaikki toiminta on mielekästä, kaikki kiinnostaa. :)
Itsenäisyyspäivänä Hugo sai haavan jalkapohjaan kun se leikki koirapuistossa. Maa oli lumen alla jäässä ja joku pieni kivi leikasi haavan anturaan ja se alkoi vuotaa verta. Koira itse ei edes huomannut, vaan jatkoi leikkiä. Eläinlääkäri tutki ja määräsi hoidoksi desinfiointia ja antibioottivoidetta 3 kertaa päivässä. Tikkejä ei sen mielestä tarvinnut laittaa. Nyt on pidettävää haava puhtaana, ja ulkoilutusta varten käytetään tossua. Eläinlääkäriltä ostettu tassusuoja jäi seuraavana päivänä matkan varrelle kun Hugo hukkasi sen, eikä samanlaista löytynyt, siksi ostettiin erilaiset Musti ja Mirristä (ks. kuva). Nämä pysyvät hyvin tassussa, mutta kastuvat vähän (vaikka nimi on extreme all-weather boots). Pakkauksessa on kuitenkin 4 kpl ja tarvitaan vain yksi kerrallaan, joten kun yksi on kuivumassa voidaan käyttää puhdasta ja kuivaa tossua kun lähdetään taas ulos.
Pian on kulunut viikko ja haava on vielä samanlaisena. Parantumiseen voi mennä 2 viikkoa tai enemmän. Sen aikana Hugo ei voi leikkiä muiden koirien kanssa ja se on pidettävä rauhallisena, joten olemme välttäneet pomppimista yms. ja sen kanssa tehdään rauhallisia tokoliikeitä, aarteenetsintäleikkiä ja muita rauhallisia leikkejä. Eläinlääkärireissulta tuli mukaan kauluri mutta emme tähän asti tarvinneet käyttää sitä, sillä jos Hugo yrittää nuolla haavaa sanomme "jätä" ja se lopettaa välittömästi. Antibioottivoide rauhoittaa tassua ja sen laittamisen jälkeen se ei tunne tarvetta nuolla sitä. Hoito on ollut helppo, sillä Hugo on niin tottelevainen ja hyvin koulutettu. Pyydän sen antamaan tassun ja se antaa sen ja odottaa, kun pesen, desinfioin ja voitelen haavaa. Se istuu niin nätisti ja odottaa kiltisti ja rauhallisena. :)
Toivotaan että tassu paranee pian ja poika pääsee taas juoksemaan, pomppimaan ja leikkimään muiden koirien kanssa.
Olemme tokoilleet vähän melkein joka päivä. Hugo on hyvin innostunut siitä, se on sille niin mielekäs puuha ja se iloitsee suuresti kun sanon sille "koulutetaan vähän koiraa?" ja treenataan. Yleensä sanotaan ettei toko ole koirien mielestä niin kiinnostavaa, mutta Hugo rakastaa sitä. Hugolta löytyy toimintakykyä ja innostusta mihin vaan, se on aina valmis työskentelemään. Kaikki toiminta on mielekästä, kaikki kiinnostaa. :)
Pian on kulunut viikko ja haava on vielä samanlaisena. Parantumiseen voi mennä 2 viikkoa tai enemmän. Sen aikana Hugo ei voi leikkiä muiden koirien kanssa ja se on pidettävä rauhallisena, joten olemme välttäneet pomppimista yms. ja sen kanssa tehdään rauhallisia tokoliikeitä, aarteenetsintäleikkiä ja muita rauhallisia leikkejä. Eläinlääkärireissulta tuli mukaan kauluri mutta emme tähän asti tarvinneet käyttää sitä, sillä jos Hugo yrittää nuolla haavaa sanomme "jätä" ja se lopettaa välittömästi. Antibioottivoide rauhoittaa tassua ja sen laittamisen jälkeen se ei tunne tarvetta nuolla sitä. Hoito on ollut helppo, sillä Hugo on niin tottelevainen ja hyvin koulutettu. Pyydän sen antamaan tassun ja se antaa sen ja odottaa, kun pesen, desinfioin ja voitelen haavaa. Se istuu niin nätisti ja odottaa kiltisti ja rauhallisena. :)
Toivotaan että tassu paranee pian ja poika pääsee taas juoksemaan, pomppimaan ja leikkimään muiden koirien kanssa.
sunnuntai, 20. marraskuuta 2011
tiistai, 15. marraskuuta 2011
Haaste
Kiitän Annea (http://nonomooreromeo.vuodatus.net/) haasteesta ja vastaan siihen:
KAHDEKSAN SATUNNAISTA ASIAA
Tunnustuksen saajan pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustuskahdeksalle kuudelle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näillekahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Jos ootte jo tehnyt, tehkää uudestaan!
Tämä haaste on ollut liikkeellä jo vähän aikaan ja melkein kaikki ovat jo osallistuneet siihen, siksi lähetän sen eteenpäin vain neljälle blogaajalle. Haastaan seuraavat:
Somatuulen porukka
Kerttu
Sony
Ruuti, Raita ja Motti
1. Olen kotoisin Brasiliasta. Kotikaupunkini Curitiba on 934 metriä meren yläpuolella ja sijaitsee subtrooppisella vyöhykkeella, Brasilian etelässä. Keskilämpötila talvella on +7°C (joskus voi mennä nollan alapuolelle, ja joskus harvoin voi sataa lunta) ja kesällä keskilämpötila on 18°C, mutta usein nousee yli 30°C. Olen asunut Suomessa vuodesta 1997 ja viihdyn todella hyvin täällä. En ole koskaan kokenut kulttuurishokkia, sillä Etelä-Brasilian eurooppalainen kulttuuri ei ole kovin erilainen kuin suomalainen, paitsi että Brasiliassa ihmiset ystävystyvät nopeammin ja puhuvat tuntemattomien kanssa kuin olisivat vanhoja kavereita, ehkäpä siinä on se ero. Tykkään Suomen talvesta enemmän kuin Brasilian. Talvella kotikaupunkini on harmaa, sateinen ja kylmä. Täällä talvi on kaunimpi kun on lunta.
2. Ensimmäisen koirani sain kun olin 2 vuotias. Se oli brasilianterrieri urospentu. Isä kysyi mikä nimi annetaan hauvalle ja minä ajattelin sanaa josta tykkäsin eniten ja vastasin "äiti!" :-D Äiti sitten valitsi sille nimeksi Banzé, joka oli Disneyn Kaunotar ja Kulkuri -elokuvan koirien poikapennun portugalinkielinen nimi. Banzé on myös vanha portugalinkielinen sana jota ei nykyään melkein koskaan käytetä, ja se tarkoittaa sekasorto tai joukkotappelu. Se oli jotenkin varsin osuva nimi energeettiselle ja villille pojalle.
3. Perheen ensimmäinen koira ennen Banzétta oli sekarotuinen nimeltään Luke (tai Luki). Olin silloin vauva. Luke oli kova vartioimaan ja vähän arvaamaton, mutta se tykkäsi minusta kovasti. Olin ainoa jonka se antoi koskea sen luita, ja sain ottaa niitä suoraan sen suusta. Kerran menin koirakopin sisään ja leikin siellä, mutta kun vanhemmat halusivat ottaa minut pois sieltä, koira murisi vihaisesti heille. Sen takia ne päättivät antaa koiran pois.
4. Myöhemmin perheeseen tuli beagle nimeltään Bianca, minun pikkusiskon koira. Se kuoli nuorena pentuna penikkatautiin, jonka tartunnan se sai eläinlääkärillä kun se kävi siellä hoidossa korvantulehduksen takia. Siskoni oli 2 tai 3 vuotias silloin ja se kaipasi Biancaa niin paljon, että kun isä hanki toisen beaglen tilalle sekin sai nimeksi Bianca.
5. Banzé ja Bianca (oikeastaan "Bianca kakkonen") olivat niin tärkeitä meille että en voisi kuvitella lapsuuttani ilman niitä. Ne olivat hyvänluonteisia, iloisia, fiksuja ja hauskoja kavereita. Molemmat elivät pitkään. Banzé kuoli 16 vuottiana. Olin itse silloin 18 vuotias.
6. Nuorena aikuisena ostin dalmatiankoiran. Laika oli hauska, iloinen ja ystävällinen koira, mutta vähän arka ja pelokas. Kasvattaja oli tehnyt virheen kun torui pentuja lyömällä seinää sanomalehdellä, sen takia Laika oppi pelkäämään kovia ääniä. Kun meille tuli vieraita se päästi pienen murinan tai haukun, mutta juoksi heti pois jos ihminen tulikin sisään. Se alistui ihmisille ja koirille. Kun muutin Suomeen päätin jättää Laikan Brasiliaan äitini koiraksi, sekä siksi että Suomen talvi olisi ollut sille aivan kammottavaa (se inhosi kylmää ja palelli helposti) että siksi että äiti oli niin kiintynyt koiraan.
7. Noin 11 vuotta sitten minä ja minun mies aloimme ajatella hankia koiran. Tutkimme eri rotuja ja luimme holskuista ensimmäistä kerta, ja rakastuimme rotuun. Päätimme lykätä koiran hankinnan tulevaisuudelle, koska silloin meillä ei ollut tarpeeksi aikaa. Viime vuosina taas koiran hankinta tuli ajankohtaiseksi ja aloimme tutkia sitä taas. Halusimme palveluskoiran jonka kanssa voisimme harrastaa kaikenlaista, joka olisi hyvä koulutettavuudeltaan, rohkea, hyvänluonteinen, ja suhteellisen terve rotu. Olen aina tykännyt paljon saksanpaimenkoirista, mutta suljin ne pois rodun lukuisten terveysongelmien takia. Holskuilla tosin on hyvä rumiinrakenne, hyvä selkälinja, ja yleensä hyvä luonne. Holsku on ihana koira, ihanteellinen rotu meille ja olen iloinen että päädyimme siihen.
8. Tykkään niin paljon siitä, miten Hugo on aina valmis tekemään mitä vaan. Kaikki on sen mielestä ihanaa, olisipa leikkiä, ulkoilua tai koulutusta. Se nauttii niin paljon toko- ja jälkitreeneistä, se on aina täysillä mukana, hakee kontaktia, odottaa ohjeita, haluaa suorittaa. Se on hyvin utelias ja on kiinnostunut kaikesta. Se haluaa aina olla mukana ja on aina valmis.
KAHDEKSAN SATUNNAISTA ASIAA
Tunnustuksen saajan pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus
3. Ilmoittaa näille
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Jos ootte jo tehnyt, tehkää uudestaan!
Tämä haaste on ollut liikkeellä jo vähän aikaan ja melkein kaikki ovat jo osallistuneet siihen, siksi lähetän sen eteenpäin vain neljälle blogaajalle. Haastaan seuraavat:
Somatuulen porukka
Kerttu
Sony
Ruuti, Raita ja Motti
1. Olen kotoisin Brasiliasta. Kotikaupunkini Curitiba on 934 metriä meren yläpuolella ja sijaitsee subtrooppisella vyöhykkeella, Brasilian etelässä. Keskilämpötila talvella on +7°C (joskus voi mennä nollan alapuolelle, ja joskus harvoin voi sataa lunta) ja kesällä keskilämpötila on 18°C, mutta usein nousee yli 30°C. Olen asunut Suomessa vuodesta 1997 ja viihdyn todella hyvin täällä. En ole koskaan kokenut kulttuurishokkia, sillä Etelä-Brasilian eurooppalainen kulttuuri ei ole kovin erilainen kuin suomalainen, paitsi että Brasiliassa ihmiset ystävystyvät nopeammin ja puhuvat tuntemattomien kanssa kuin olisivat vanhoja kavereita, ehkäpä siinä on se ero. Tykkään Suomen talvesta enemmän kuin Brasilian. Talvella kotikaupunkini on harmaa, sateinen ja kylmä. Täällä talvi on kaunimpi kun on lunta.
2. Ensimmäisen koirani sain kun olin 2 vuotias. Se oli brasilianterrieri urospentu. Isä kysyi mikä nimi annetaan hauvalle ja minä ajattelin sanaa josta tykkäsin eniten ja vastasin "äiti!" :-D Äiti sitten valitsi sille nimeksi Banzé, joka oli Disneyn Kaunotar ja Kulkuri -elokuvan koirien poikapennun portugalinkielinen nimi. Banzé on myös vanha portugalinkielinen sana jota ei nykyään melkein koskaan käytetä, ja se tarkoittaa sekasorto tai joukkotappelu. Se oli jotenkin varsin osuva nimi energeettiselle ja villille pojalle.
3. Perheen ensimmäinen koira ennen Banzétta oli sekarotuinen nimeltään Luke (tai Luki). Olin silloin vauva. Luke oli kova vartioimaan ja vähän arvaamaton, mutta se tykkäsi minusta kovasti. Olin ainoa jonka se antoi koskea sen luita, ja sain ottaa niitä suoraan sen suusta. Kerran menin koirakopin sisään ja leikin siellä, mutta kun vanhemmat halusivat ottaa minut pois sieltä, koira murisi vihaisesti heille. Sen takia ne päättivät antaa koiran pois.
4. Myöhemmin perheeseen tuli beagle nimeltään Bianca, minun pikkusiskon koira. Se kuoli nuorena pentuna penikkatautiin, jonka tartunnan se sai eläinlääkärillä kun se kävi siellä hoidossa korvantulehduksen takia. Siskoni oli 2 tai 3 vuotias silloin ja se kaipasi Biancaa niin paljon, että kun isä hanki toisen beaglen tilalle sekin sai nimeksi Bianca.
5. Banzé ja Bianca (oikeastaan "Bianca kakkonen") olivat niin tärkeitä meille että en voisi kuvitella lapsuuttani ilman niitä. Ne olivat hyvänluonteisia, iloisia, fiksuja ja hauskoja kavereita. Molemmat elivät pitkään. Banzé kuoli 16 vuottiana. Olin itse silloin 18 vuotias.
6. Nuorena aikuisena ostin dalmatiankoiran. Laika oli hauska, iloinen ja ystävällinen koira, mutta vähän arka ja pelokas. Kasvattaja oli tehnyt virheen kun torui pentuja lyömällä seinää sanomalehdellä, sen takia Laika oppi pelkäämään kovia ääniä. Kun meille tuli vieraita se päästi pienen murinan tai haukun, mutta juoksi heti pois jos ihminen tulikin sisään. Se alistui ihmisille ja koirille. Kun muutin Suomeen päätin jättää Laikan Brasiliaan äitini koiraksi, sekä siksi että Suomen talvi olisi ollut sille aivan kammottavaa (se inhosi kylmää ja palelli helposti) että siksi että äiti oli niin kiintynyt koiraan.
7. Noin 11 vuotta sitten minä ja minun mies aloimme ajatella hankia koiran. Tutkimme eri rotuja ja luimme holskuista ensimmäistä kerta, ja rakastuimme rotuun. Päätimme lykätä koiran hankinnan tulevaisuudelle, koska silloin meillä ei ollut tarpeeksi aikaa. Viime vuosina taas koiran hankinta tuli ajankohtaiseksi ja aloimme tutkia sitä taas. Halusimme palveluskoiran jonka kanssa voisimme harrastaa kaikenlaista, joka olisi hyvä koulutettavuudeltaan, rohkea, hyvänluonteinen, ja suhteellisen terve rotu. Olen aina tykännyt paljon saksanpaimenkoirista, mutta suljin ne pois rodun lukuisten terveysongelmien takia. Holskuilla tosin on hyvä rumiinrakenne, hyvä selkälinja, ja yleensä hyvä luonne. Holsku on ihana koira, ihanteellinen rotu meille ja olen iloinen että päädyimme siihen.
8. Tykkään niin paljon siitä, miten Hugo on aina valmis tekemään mitä vaan. Kaikki on sen mielestä ihanaa, olisipa leikkiä, ulkoilua tai koulutusta. Se nauttii niin paljon toko- ja jälkitreeneistä, se on aina täysillä mukana, hakee kontaktia, odottaa ohjeita, haluaa suorittaa. Se on hyvin utelias ja on kiinnostunut kaikesta. Se haluaa aina olla mukana ja on aina valmis.
keskiviikko, 9. marraskuuta 2011
Edistystä jälkitreenissä
Tänään kävin metsässä Hugon kanssa taas treenaamassa jälkiä. Ensin jätin koiran kotiin, menin yksin metsään ja tein siellä 3 hajustettua jälkeä: ensimmäinen 50m pitkä, toinen 100m ja kolmas 50m. Tarkoitus oli aloittaa helpolla jäljellä, sitten ajaa vaikeamman, ja lopettaa taas helpolla jäljellä niin olisi todennäköisempää että lopettaisimme harjoituksen menestyksellä ja koiralla olisi hyvä mieli. :)
Kello oli 15 ja lämpötila +1°C. Ei tuulta. Joissain paikoissa oli huurretta maassa. Minulla oli lämmin nakki, jonka hieroin kenkien pohjiin ensimmäisen jäljen alkukohdalla. Merkasin jäljen alkua oranssilla kuitunauhalla, ja sen jälkeen kävelin 50 metriä suorana viivana, ja merkasin taas jäljen lopun nauhalla. Laitoin nauhat korkealla (silmien korkeudella) jotta koira ei huomaisi niitä. Loppukohdalla hyppäsin pois (että Hugo osaisi huomata jäljen loppua, tai ainakin pysäytyisi hetkeksi niin ehtisin heti juhlia ja palkita), poistuin oikealle, ja noin 20 tai 30 metrin päästä aloitin seuraavan jäljen.
Seuraavan jäljen alupisteessä hajustin kenkäpohjat vähän lisää, ja kävelin 100 metriä. Tällä kerta kiinnitin puuhun ei värisen nauhan jäljen puolivälissä niin että huomaisin jos koira eksyisi jäljestä (lyheimmillä jäljillä tämä ei ole tarpeellista).
Kolmannen jäljen tein taas vähän kauempana, ja vähän eri suuntaan kuin edelliset (jäljet 1 ja 2 olivat länteen päin, ja kolmas etelään päin), kun tänään ei ollut tuulta.
Ja sitten harjoitus:
Menin kotiin, leikkasin nakkipaloja ja lämmitin niitä, pakkasin välineet, otin Hugon mukaan ja menimme metsään. Aurinko vielä paistoi. Menin ensimmäisen jäljen kohdalle, Hugo sai pannan ja jälkiliinan, keräsin talteen aloituspisteen merkkausnauhan, ja käskin Hugoa istumaan. Kun se oli rauhoitunut - ja yllättävän fokusoitunut (se odotti käskyä ja näytti hyvin iloiselta ja motivoituneelta), osoitin jäljen alkua kädellä ja pyysin etsimään jälkiä.
Näköjään alkukohdassa nakin tuoksu oli voimakkaampi, ja se alussa luuli että olisin piilottanut nakin sinne, se etsii ja etsii, sitten se alkoi etsiä jälkeä mutta meni väärään suuntaan, alkoi seurata toisen koiran tai oravan hajuja. Se välillä katsoi minua ja odotti apua. Vein sen takaisin oikeaan paikkaan ja toistin käskyn ja osoitin jäljen. Hugo eksyi, ja pari kertaa meni pissaamaan jonnekin. Silloin ajattelin ettei siitä tulisi mitään, mutta aloin kävellä sen kanssa kohti jäljen loppua ja toivoin että se löytäisi jäljen. Vain silloin kun olimme lähellä loppunauhaa se yhtäkkiä löysi jäljen ja alkoi seurata sitä hyvin keskittyneesti.
Siis ensimmäinen jälki meni hukkaan, mutta se löysi paikan josta kävelin ensimmäisestä seuraavalle jäljelle, ja annoin sen seurata sen. Se jäljesti seuraavan jäljen alukohtaan ja jatkoi koko seuraavan jäljen pitin. Käytännössä se jäljesti noin 130 metriä hyvin tarkasti ja onnistuneesti! Toisen jäljen lopussa huusin "hyvä!!!" tosi iloisella äänellä, ja Hugo katsoi minua ja sai palkintoa. Se oli aika iloinen. Ja niin minäkin. Se oli pisin jälki jonka se on ajanut tähän asti, ja alussa pelkäsin ettei se olisi onnistunut ollenkaan. :)
Sieltä vein sen kolmannen jäljen alkuun, tein käsimerkin ja annoin käskyn, ja Hugo alkoi jäljestää. Hyvin se osasi seurata jälkeä. Välillä se meni puoli metriä poispäin mutta heti löysi taas jäljen. Nopeus oli hyvä, ja nenä maassa, se ei yrittänyt käyttää ilmavainua. Lopussa taas juhlin yli-innostuneesti ja Hugo sai palkinnoksi paljon lämpimiä nakkipaloja.
Hajustetut jäljet näyttävät toimivan aika hyvin ja ovat myös helpompia ja nopeampia tehdä. Tämä oli aika hyvä treeni ja Hugo oli tyytyväinen sen jälkeen. Seuraavan kerran kokeilen taas samalla tavalla: lyhyt, sitten pitkä, ja taas lyhyt jälki.
Kello oli 15 ja lämpötila +1°C. Ei tuulta. Joissain paikoissa oli huurretta maassa. Minulla oli lämmin nakki, jonka hieroin kenkien pohjiin ensimmäisen jäljen alkukohdalla. Merkasin jäljen alkua oranssilla kuitunauhalla, ja sen jälkeen kävelin 50 metriä suorana viivana, ja merkasin taas jäljen lopun nauhalla. Laitoin nauhat korkealla (silmien korkeudella) jotta koira ei huomaisi niitä. Loppukohdalla hyppäsin pois (että Hugo osaisi huomata jäljen loppua, tai ainakin pysäytyisi hetkeksi niin ehtisin heti juhlia ja palkita), poistuin oikealle, ja noin 20 tai 30 metrin päästä aloitin seuraavan jäljen.
Seuraavan jäljen alupisteessä hajustin kenkäpohjat vähän lisää, ja kävelin 100 metriä. Tällä kerta kiinnitin puuhun ei värisen nauhan jäljen puolivälissä niin että huomaisin jos koira eksyisi jäljestä (lyheimmillä jäljillä tämä ei ole tarpeellista).
Kolmannen jäljen tein taas vähän kauempana, ja vähän eri suuntaan kuin edelliset (jäljet 1 ja 2 olivat länteen päin, ja kolmas etelään päin), kun tänään ei ollut tuulta.
Ja sitten harjoitus:
Menin kotiin, leikkasin nakkipaloja ja lämmitin niitä, pakkasin välineet, otin Hugon mukaan ja menimme metsään. Aurinko vielä paistoi. Menin ensimmäisen jäljen kohdalle, Hugo sai pannan ja jälkiliinan, keräsin talteen aloituspisteen merkkausnauhan, ja käskin Hugoa istumaan. Kun se oli rauhoitunut - ja yllättävän fokusoitunut (se odotti käskyä ja näytti hyvin iloiselta ja motivoituneelta), osoitin jäljen alkua kädellä ja pyysin etsimään jälkiä.
Näköjään alkukohdassa nakin tuoksu oli voimakkaampi, ja se alussa luuli että olisin piilottanut nakin sinne, se etsii ja etsii, sitten se alkoi etsiä jälkeä mutta meni väärään suuntaan, alkoi seurata toisen koiran tai oravan hajuja. Se välillä katsoi minua ja odotti apua. Vein sen takaisin oikeaan paikkaan ja toistin käskyn ja osoitin jäljen. Hugo eksyi, ja pari kertaa meni pissaamaan jonnekin. Silloin ajattelin ettei siitä tulisi mitään, mutta aloin kävellä sen kanssa kohti jäljen loppua ja toivoin että se löytäisi jäljen. Vain silloin kun olimme lähellä loppunauhaa se yhtäkkiä löysi jäljen ja alkoi seurata sitä hyvin keskittyneesti.
Siis ensimmäinen jälki meni hukkaan, mutta se löysi paikan josta kävelin ensimmäisestä seuraavalle jäljelle, ja annoin sen seurata sen. Se jäljesti seuraavan jäljen alukohtaan ja jatkoi koko seuraavan jäljen pitin. Käytännössä se jäljesti noin 130 metriä hyvin tarkasti ja onnistuneesti! Toisen jäljen lopussa huusin "hyvä!!!" tosi iloisella äänellä, ja Hugo katsoi minua ja sai palkintoa. Se oli aika iloinen. Ja niin minäkin. Se oli pisin jälki jonka se on ajanut tähän asti, ja alussa pelkäsin ettei se olisi onnistunut ollenkaan. :)
Sieltä vein sen kolmannen jäljen alkuun, tein käsimerkin ja annoin käskyn, ja Hugo alkoi jäljestää. Hyvin se osasi seurata jälkeä. Välillä se meni puoli metriä poispäin mutta heti löysi taas jäljen. Nopeus oli hyvä, ja nenä maassa, se ei yrittänyt käyttää ilmavainua. Lopussa taas juhlin yli-innostuneesti ja Hugo sai palkinnoksi paljon lämpimiä nakkipaloja.
Hajustetut jäljet näyttävät toimivan aika hyvin ja ovat myös helpompia ja nopeampia tehdä. Tämä oli aika hyvä treeni ja Hugo oli tyytyväinen sen jälkeen. Seuraavan kerran kokeilen taas samalla tavalla: lyhyt, sitten pitkä, ja taas lyhyt jälki.
tiistai, 8. marraskuuta 2011
Paras tokotreeni IKINÄ!
Olen niin ylpeä Hugosta! Mahtavat treenit tänään. Lisäksi nyt se vihdoinkin tajusi perusasennon käskyä ilman käsimerkkiä! Vihdoinkin! Ja mikä into, mikä innostus ja motivaatio! Upea koira!! ♥♥♥ Olen niin iloinen! Tämä on ollut muutenkin kaiken kaikkiaan upea päivä!
maanantai, 7. marraskuuta 2011
Ahh, ihana murrosikä...
Murkkuikäinen holsku pahimmillaan: se pelkäsi kun kapealla kävelytiellä tuli vastaan tuntematon koira juuri silloin kun se oli itse kakkaamassa, ja sen piti sitten haukkua henkensä edestä. Heti sen jälkeen kulman takaa tuli potkulautailija (Hugo inhoaa/pelkää kaikkea jolla on pieniä pyöriä). Tuloksena veressä oli tarpeeksi adrenaliinia ja testosteronia niin, että piti rähjätä vihaisesti (sanoisin että maanisen vihaisesti) joka ikiselle vastaantulijalle. Kauheaa. Itse pysyin rauhallisena, muttei paljoa auttanut. Ei voinut muuta kuin tilata taksia, sillä tuommoisen kanssa en uskaltaisi mennä juna-asemalle (liika ihmisiä, siellä aina joku juoksee ja tämä saisi sen kiihtymään). Huokaus...Iltäpäivä oli kuitenkin aika mukava (ennen tätä). Kävimme Hugon siskon Kertun ja sen omistajan kanssa koirapuistossa ja koirat saivat leikkiä paljon yhdessä. Ne tulevat niin hyvin toimeen ja rakastavat toisiaan.
Nyt se on niin väsynyt että nukkuu sikeästi nojatuolissa, vaikka se ei edes vielä saanut illallista. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)