sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kuulumisia

En ole kirjoittanut vähään aikaan, koska aloitin työt uudessa työpaikassa ja on ollut kiireistä. Suurin osa vapaa-ajastani menee Hugon kanssa treenaamisessa, leikkimisessä ja hoitamisessa.

Olemme tokoilleet vähän melkein joka päivä. Hugo on hyvin innostunut siitä, se on sille niin mielekäs puuha ja se iloitsee suuresti kun sanon sille "koulutetaan vähän koiraa?" ja treenataan. Yleensä sanotaan ettei toko ole koirien mielestä niin kiinnostavaa, mutta Hugo rakastaa sitä. Hugolta löytyy toimintakykyä ja innostusta mihin vaan, se on aina valmis työskentelemään. Kaikki toiminta on mielekästä, kaikki kiinnostaa. :)

Itsenäisyyspäivänä Hugo sai haavan jalkapohjaan kun se leikki koirapuistossa. Maa oli lumen alla jäässä ja joku pieni kivi leikasi haavan anturaan ja se alkoi vuotaa verta. Koira itse ei edes huomannut, vaan jatkoi leikkiä. Eläinlääkäri tutki ja määräsi hoidoksi desinfiointia ja antibioottivoidetta 3 kertaa päivässä. Tikkejä ei sen mielestä tarvinnut laittaa. Nyt on pidettävää haava puhtaana, ja ulkoilutusta varten käytetään tossua. Eläinlääkäriltä ostettu tassusuoja jäi seuraavana päivänä matkan varrelle kun Hugo hukkasi sen, eikä samanlaista löytynyt, siksi ostettiin erilaiset Musti ja Mirristä (ks. kuva). Nämä pysyvät hyvin tassussa, mutta kastuvat vähän (vaikka nimi on extreme all-weather boots). Pakkauksessa on kuitenkin 4 kpl ja tarvitaan vain yksi kerrallaan, joten kun yksi on kuivumassa voidaan käyttää puhdasta ja kuivaa tossua kun lähdetään taas ulos.

Pian on kulunut viikko ja haava on vielä samanlaisena. Parantumiseen voi mennä 2 viikkoa tai enemmän. Sen aikana Hugo ei voi leikkiä muiden koirien kanssa ja se on pidettävä rauhallisena, joten olemme välttäneet pomppimista yms. ja sen kanssa tehdään rauhallisia tokoliikeitä, aarteenetsintäleikkiä ja muita rauhallisia leikkejä. Eläinlääkärireissulta tuli mukaan kauluri mutta emme tähän asti tarvinneet käyttää sitä, sillä jos Hugo yrittää nuolla haavaa sanomme "jätä" ja se lopettaa välittömästi. Antibioottivoide rauhoittaa tassua ja sen laittamisen jälkeen se ei tunne tarvetta nuolla sitä. Hoito on ollut helppo, sillä Hugo on niin tottelevainen ja hyvin koulutettu. Pyydän sen antamaan tassun ja se antaa sen ja odottaa, kun pesen, desinfioin ja voitelen haavaa. Se istuu niin nätisti ja odottaa kiltisti ja rauhallisena. :)

Toivotaan että tassu paranee pian ja poika pääsee taas juoksemaan, pomppimaan ja leikkimään muiden koirien kanssa. 

5 kommenttia:

  1. Paranemisia Hugolle täältä! Toivottavasti tassu paranee pian, olisi kiva tavata ja päästää sisarukset temmeltämään vielä ennen Joulua. :)

    VastaaPoista
  2. pikaista paranemista:) mites muuten nuo tassut ketää holskun juoksemista ja peepoilua? meilläkin ollut kiikarissa, josko jotkut tassukkaat ostaisi jos hyvät löytyisi.

    VastaaPoista
  3. Noiden tossujen nimi on "extreme all-weather boots", mutta nimi ei ole kovin osuva. Ne eivät ole kovin kestäviä, kastuvat helposti, teiden hiekoitus pikkuhiljaa tuhoa niiden pohjat, ja tarranauha on samassa kohdassa kuin peukalo ja se painaa ikävästi kynttä ihoa vastaan, ja sen takia Hugo sai haavan peukalon alla. Lopuksi piti hoitaa sekä tassun pohjaa että peukalon alla olevaa haavaa. Mutta nyt se on parantunut täysin jo. :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen vähän sitä mieltä, että ohjaaja tekee sen tokon koiralle tylsäksi, monelle kun se tuntuu olevan pakkopullaa. Itse olen aivan hurahtanut ja niin on olleet koiranikin, oma asennoituminen tarttuu. :D Paranemisrapsutuksia ja Rudelta naskalihammastervehdys Hugolle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! :) Hugo on jo parantunut. En ole ehtinyt päivittää blogia kun on ollut niin kiireistä. Haava parantui kahden viikon sisällä. :)

    VastaaPoista