maanantai 7. marraskuuta 2011

Jälkitreeni lähimetsässä

Ensi pieni vinkki: jos etsitte kuitunauhaa jäljen merkkaamista varten, sitä löytyy Suunnistajan Kaupasta. Olin etsinyt merkkausnauhoja eläinkaupoista ja retkeilukaupoista tuloksetta, mutta sitten törmäsin niiden verkkosivuihin (jotka juuri nyt eivät jostain syystä toimi). Niillä on verkkokauppa ja myös liikkeet Helsingissä (Museokatu 34), Tampereella ja Turussa. Kävin viime viikolla Helsingissä ja ostin 2 eri väriä:


Ja tämän päivän treenit: ennen aamiaista kävimme metsässä treenaamassa, mukana jälkiliina, jälkipanta, merkkausnauhat ja pieniä nakkipaloja. Laitoin Hugon odottamaan hihna puuhun sidottuna, ja sinne se jäi odottamaan ja itkemään sillä aika kun tein jäljen. Tässä vaiheessa vielä teen aika lyhyitä jälkiä sille, noin 55 askelta. Hugo on innokas jäljestämään, ja vaikka olisi nälkäinen se harvoin poimii noita nakkipaloja. Se seurasi jälkeä keskittyneesti, meinasi eksyä hetkeksi mutta palasi nopeasti jälkeen, otti nakkipalan ja melkein alkoi seurata jälkeä taaksepäin, jolloin minun piti taas osoittaa oikeaa suuntaa. Se pääsi perille. Kehuin paljon ja annoin lisää nakkia, ja vasta sitten se huomasi olevansa nälkäinen ja olisi halunnut seurata jälkeä taaksepäin ja poimia unohtuneita palasia, mutta ei saanut tietenkään lupaa.

Kerran aikaisemmin tein hajustetun jäljen, sekä siksi että oli tulossa pimeää ja aika oli rajatusti, että siksi ettei Hugo näköjään välitä nakkipaloista, ja silloin se seuraasi tosi hyvin jäljen ja sai kokonaisen nakin lopuksi. Pitäisikö treenata lisää nakkipaloilla tai kannattaisiko siirtyä hajustettuihin jälkiin? Yritän vielä nakkipaloilla. Huom: kyseessä on metsäjälki (siis pajä) eikä peltojälkeä. Kommentit ovat tervetuleita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti